Hengissä on paras mitä keksin

Hei taas!

Kolme viikkoa on jo tallattu täällä päiväntasaajan toisella puolen. Aika on niin hassu, koska jotenkin itellä on sellanen fiilis että oisin ollu täällä jo paljon kauemmin. Mitään kovin ihmeellisen kummallista ei elämään täällä kuulu. Viime perjantaina kävin Caxias do Sulissa, tossa lähimmässä isommassa kaupungissa (kokoa suunnilleen saman verran ku Helsingillä) anomassa brasilialaista ID-korttia mun yhteyshenkilön kanssa (joka on ollu vaihdossa Ruotsissa ja puhu ruotsia lähes täydellisesti. Mahtava tyyppi.), ja sen jälkeen mentiin syömään ja hengaamaan parin Caxiasissa asuvan AFS-vaihtarin kanssa. Illalla mentiin saksalaisen Ronjan luo syömään ja kattomaan leffaa, oli mahtava ilta!
     Olin mun yhetyshenkilön luona yötä, ja lauantaina lähdin bussilla Antonio Prado-  nimiseen pikkukaupunkiin, jossa mulle oli järjestetty treffit saksalaisen AFS-vaihtarin Marien kanssa, joka on ollut täällä nyt puoli vuotta. Täytyy sanoa, että oli ihan inspiroivaa nähä, miten se esimerkiksi puhu sen perheen kanssa pelkkää portugalia. Antonio Pradossa pääsin testaamaan myös vähän brasilialaista bilekulttuuria, kun illalla mentiin ensin parien kotibileiden tyyppisten tapahtumien kautta sellaselle klubille, missä oli jonkinnäköisen musiikkifestarin/juhlan päätöskekkerit, jos nyt oikein käsitin tapahtuman luonteen (en kyllä mee vannomaan mutta olettaisin näin). Ohjelmassa oli siis lähinnä juomista ja tanssimista, oli ihan mukavaa vaikka se juominen ei nyt välttämättä mun lempiaktiviteetteihin kuulukkaan. Oli toisaalta myös ihan hauska huomata, ettei monikaan paikallaolleista ollu sellasessa räkäkännissä, vaan lähinnä sellasessa sopivassa hiprakassa. Kotiin päästiin kömpimään vasta viiden aikaan aamulla...
     Sunnuntaina ennen paluuta Canelaan pääsin vielä testaamaan Rio Grande do Sulille tyypillistä grilliruokaa, churrascoa (kaikki oli tosin ihan ihmeissään etten ollu vielä siihen mennessä sitä syönyt, kun se on normaalisti kuulemma abaut eka asia mitä perheet syöttää tänne tuleville vaihtareille). Churrascoon siis kuuluu se, että paistetaan erilaisia lihoja valtavina paloina (mun täytyy myöntää että en tullu kysyneeks että mitä eläintä ne tarkalleen ottaen oli mitä syötiin) sellasissa vartaissa, ja sitten ne leikellään niistä vartaista lautaselle ja lopuks syödään niinku ei enää ikinä nähtäis ruokaa (mikä kyllä toteutuu melkein kaikilla muillaki aterioilla täällä). Alkupalaks oli kanan sydämiä, mitkä oli oikeestaan ihan hyvän makusia, vaikka kuulostaa jokseenkin kummalliselta. Mulla kävi silleen hassusti, etten sen ekan vartaan aikana tajunnu et sitä lihaa tulee vielä lisää, joten otin sitä sit kaks palaa, ja sitten kun sen perheen isä kanto ne seuraavat lihat siihen pöytään niin olin jo abaut täynnä. Yritin kuitenkin maistaa kaikkea, ja aterian jälkeen oli melko raskas olo (ottaen huomioon että kolmeen vuoteen en ole syönyt punaista lihaa ja yhtäkkiä sitä meni sisuksiin varmaan kolme kiloa. Huhhuh.)

Ruokaan on muutenkin ollu melkosesti totuttelemista, ja etenkin ruokarytmiin. Kun Suomessa oon tottunu siihen, että syödään monta pientä ateriaa päivässä, niin shokki oli melkonen, ku täällä nää syö oikeestaa vaa kahesti päivässä, (jotkut syö ehkä myös kevyen aamupalan, mut en mä oo ainakaa kertaakaa nähny et kukaan täällä talossa söis aamupalaa) mut ihan kamalia määriä ruokaa kerralla. Ruoka on tosi suolasta, ja aika usein myös melko rasvasta. Ja ruuan kanssa juodaan aina mehua, eikä ruokapöydässä oo koskaan leipää tarjolla (mitä henkilökohtasesti kaipaan varmaan eniten mitä  ruokaan tulee, kun Suomessa syön melkeinpä poikkeuksetta leipää ruuan kanssa). Ravintolaruoka on täällä tosi paljon halvempaa ku Suomessa, ja ainakin mun host-perheeen kanssa käydään useemman kerran viikossa syömässä ulkona.

 Ja täällä syödään pitsaa, jonka päällä on suklaata. Ja mansikoita. Praise the lord.

Oon myös löytäny mun uuden lempiruuan: Caxiasin alueelle tyypillisen hampurilaisen nimeltä Xis (nyt mun harteilta kyllä viimestään putoaa kulinaristin viitta mutta menkööt): sellanen abaut mun pään kokonen hampurilainen, jonka välissä on kaikkea mitä hampurilaisen väliin vaan voi laittaa. Mulla ei oo hajuakaan, mikä siinä tarkalleen ottaen maistu niin hyvältä, enkä normaalisti ees kauheesti tykkää hampurilaisista, mut se on totally mun uus lempiruoka (oon toisaalta syöny vasta kanaversion, ja nyt kun mun ruokavalio on muutenkin jo tuhoutunu niin harkitsen myös sellasen actual burger- version syömistä). Halleluuja.

Tällä viikolla en oo oikeestaan tehny mitään muuta ku ravannu lääkkäreillä mun yhtäkkiä mystisesti kipeytyneen vasemman pohkeen takia, ja täytyy sanoa, ettei brasilialainen terveydenhuolto oo ihan vielä ainakaan täydellisesti vakuuttanu mua. (Mutta eikai se ole ihmekään kun kaikki siihen tarkoitetut rahaat uppos jalkapallostadioneihin hehe.)  Lääkärit ei ensinnäkään osaa ollenkaan englantia, mikä tietysti vaikeuttaa yhteistyötä, ja tähän mennessä oon saanu vaan särkylääkkeitä ja ohjeen tulla takasin parin päivän päästä jos kipu ei lähde pois. Huomenna katsomaan, jos neljäs kerta toden sanois...

Kuvia mulla on ihan naurettavan vähän, kun en pääse oikein yksinäni liikkumaan missään, ja lähdöt täällä on melko lentäviä, silleen etten oikee ehi ees tajuta et ollaan lähössä johonkin ennen ku istun jo autossa.Oon kuitenkin onnistunu nappaamaan muutaman (ei tosin kauheen onnistuneen) kuvan täältä Canelasta, here you go:


Tää on tosta Canelan keskustasta: näissä taloissa näkyy musta aika vahvasti se, että tänne on tullu paljon siirtolaisia Saksasta. Vaikka tää kuva ei ehkä oo omiaan sitä osoittamaan, antakaa anteeksi.


Kouluni


Naapurikaupunki Gramadossa oleva silta, johon rakastavaiset kiinnittää lukkoja <3 en tiiä mulla on joku juttu tällasiin siltoihin, must ne on ihania. Gramadokin on ihana, yritän joskus päästä sinne päiväsaikaan kameran kanssa niin saisin sieltäkin kuvia!


Täällä Canelassa on myös kirkko, joka on oikeesti tosi iso ja hieno ja kaunis, ja josta olisin halunnut jakaa kuvan, mutta jostain syystä kaikki kuvat mitä oon siitä ottanu on epäonnistunu niin surkeesti, että en kehtaa niitä tänne laittaa :D mutta yritän saada siitä jonkun hyvän otoksen, koska se on oikeasti tosi hieno!

Loppuun haluun pahoitella mun järkyttävän kamalaa kielioppia, mutta yrittäkää olla ymmärtäväisiä ja olkaa kiitollisia, etten yritä kirjottaa tätä vaikka ruotsiksi.