Nähään sitten vuoden päästä

Paniikki loistaa poissaolollaan. En tajuu ollenkaa et oon lähössä johonki, vaik muutaman kaverin kans on joutunu sanoo jo viimeset heipatki. Ympärillä ihmiset vaan kummastelee, että niinkö pian sä jo lähdet. Aina välillä iskee sellanen "wow kohtahan mä lähen", mut ku alan tekee jotain nii se katoo. Kai tää tällanen olotila on ihan hyvä tähän lähdön alle, koska saa asioita tehtyä paremmin kun sillon, jos vaan vatvois kokoajan lähtöä ja panikois ja ois hysteerinen. Pelkään vaan, että lentokentällä iskee todellisuus niin lujaa naamalle, että kaikki patoutunu hysteerisyys vaan purkaantuu ja hukun kyynellätäkköön siellä Helsinki-Vantaan kakkosterminaalissa.

Lauantaina näin Saaraa extemporee viimeisen tuliaistenostoreissun jälkeen. Saara on ebin ja antoi mulle minipokkariversion Tuntemattomasta sotilaasta, tuosta suomalaisen kirjallisuuden eittämättä hienoimmasta teoksesta (se on oikeesti hyvä kirja, lukekaa se jos olette sen jollain keinolla välttäneet). Saara on muutenkin kiva ja meillä oli mahtavaisaa, onneksi ehditään vielä nähdä kerran ennen lähtöä!


Tässä näette Saaran sekä Tuntemattoman Sotilaan

Maanantaina pidettiin neljän kaverin kanssa pienimuotoiset läksiäiset: syötiin hyvää ruokaa ja puhuttiin henkeviä ja tehtiin yöllinen kävelyretki idyylisessä maalaismaisemassa. Näitä tyttöjä tulee kamala ikävä! Tarjoiluista ei valitettavasti ole kuvia, kun ehtivät hävitä parempiin suihin ennen kameran saapumista paikalle. Kerkeen onneksi näkmään vielä heitäkin ennen lähtöä, koska tulevat joko lentokentälle tai meille aamu(yö)lla ennen ku mun pitää lähteä lentokentälle.






Päivät rupee hupenee ihan vauhdilla, nyt on enää kaksi kokonaista päivää jäljellä! Tuntuu ihan hullulta, eihän tätä käsitä. Aina ku näkee jonku tutun jossain, niin ne on ihan että "nähään sitten vuoden päästä", mut mä en ollenkaan pysty ymmärtämään, että niinhän se tosiaan on. Oon saanu pakkaukset melkein valmiiksi, laukku mahtu kiinni toisella yrittämällä ja painoakin sille tuli vain 20,7 kiloa. Tossa se nyt seisoo AFS-lappu päällä valmiina matkaan.

Tuntuu, että ainoo joka ei oo valmis oon mä.

Nää viimeset päivät tuun olemaan melko kiireinen, joten seuraavan kerran musta kuuluu täällä blogissa varmastikin vasta Brasiliasta!